sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Viimeistä viedään

En ees enää jaksa luetella mitä teen viimestä kertaa Barcelonassa. Mutta sen kerron että lämpöasteita on reilu 25 ja aurinko porottaa joten rannallehan sitä on suunnattava.
Joka ikisen ihmisen kohalla jolle oon joutunut sanoon näkemiin,haikeus on vaan lisääntynyt. Vielä en tiiä palaanko Barcelonaan ja jos palaan niin kuinka pian. Mutta jos oon puoli vuotta pois niin unohtaako ihmiset mut? Inhoan tulla unohdetuks ja rakatan sitä kun ihmiset sanoo:"nähdään vielä maanantaina ennen ko lähet,vielä ei tarvii hyvästellä."

Hyvin on tullu tässä viiden kuukauden aikana opittua espanjalaisia tapoja:aamupalan nautin töissä ja riittää pelkkä kahvi ja croissantti,illallinen nautitaan helposti yhdeksän jälkeen, pari kaljaa on hyvä idea mihin aikaan päivästä vaan,kymmenen minuutin myöhästyminen ei merkkaa mitään ja lounaaks nautitaan jotain kevyttä. Yks asia mistä oon ylpee on että nykyään käytän pankkiautomaattia espanjaks. Minun mielestä kaks varmaa merkkiä siitä että on oppinu kielen on,että ymmärtää vitsit espanjaks ja nostaa rahaa espanjan kielellä. Pankkiautomaatti on merkki koska se on virallista kieltä ja virallisia toimintoja joten on tärkeetä ymmärtää mitä tapahtuu ja jos pystyy luottamaan espanjaansa niin paljon että käyttää sitä virallisena kielenä on kielen taso hyvä.

Tässä viimeset kaks viikkoo (siis siitä lähtien ko sain opparin palautettua) oon yrittänyt tehdä mahollisimman paljon kaikkee;maistella churroja,mojitoja,erilaisia ravintoloita,käydä eri paikoissa ostoksilla... Kuvia oon ottanu kaikkialla joten postauksia on tulossa myöhemmin runsaasti. Suomessa masennuksen hetkinä rupeen käymään kaikkee läpi ja purkaan fiiliksiä. Nyt nauttimaan varvassandaalikelistä.


I have only couple days left here in Barcelona and for my luck today is 25 degrees and sunny. That obligates me to go to the beach ;) I have already started to say goodbyes to the people I wont see anymore and any new goodbye makes me feel sad. I don't know if I am coming back to Barcelona and if I am coming,when I am coming. If it takes half a year,do the people forget me?
In five months I have learned any Spanish habits; I have my breakfast at work and just coffee and croissant is enough,dinner is fine to eat after nine,beer is good idea at any time in a day,being late ten minutes is normal and lunch is always light. I have also learned to use cash machine in Spanish which makes me really proud of my Spanish.
After I returned my thesis,basically last two weeks,I have been trying to do as many new things a possible;new restaurants,mojitos,churros,shopping... I have been taking many pictures and when I am back to Finland I will show all the places I have found in here. But now is time to go to enjoy the weather of the flip-flops ;)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tytöt kylässä part 3&4

Paluulennolla Suomesta elokuussa mun mukana tuli kaksi Jonnaa lisää :D Pari yötä tytöt yöpy mun asunnolla ja loppu ajan hotellissa. Koska tein (yllätys yllätys) paljon töitä, hirveesti ei ehitty tekeen; käytiin syömässä parissa eri paikassa sekä hengailtiin. Ja koska samaisella viikolla rikoin puhelimeni niin todistusaineistoa löytyy vaan parin kuvan verran. Mutta mukavaa oli, että ei tarvinnu yksin Barcelonaan palata vaikka kaupunkia ikävä olikin.

When I came back from Finland in August, I brought two Jonnas with me. They stayed couple nights at my place and other nights at hotel. Because I was working a lot we did not do many things; went to eat in couple places and hang around. And because I broke my phone in that week I only have couple pictures. But all in all it was fun to come back to BCN with friends :)




Kuukaus Jonnien lähdön jälkeen sain lisää kavereita kylään! Tällä kertaa tytöt yöpy aluksi hotellissa ja sen jälkeen viikonlopun mun luona. Tällä kertaa vaan oppari vei mun aikaa niin paljon että taaskaan ei pystynyt kun pari iltaa tyttöjen kanssa hengailemaan mutta onneksi siinä ajassa ehtii kertomaan kaikki vinkit :D

A month after Jonnas where gone, came two other friends of mine. This time girls stayed first at hotel and after at my place for a weekend. My thesis were taken so much my time that again I was able to give only couple evening so girls but that is enough to tell all the tips ;)


















keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Elossa

Täällä minä vielä oon. Neljä viikkoo Suomeen paluuseen. Opparin palautukseen 8 päivää. Uus puhelin on huippu käytössä, eilen kaaduin skootterilla, vammana onneksi vaan mustelmat ja pieni lasku korjaamolta.

Yö menee stressatessa opparista ja päivät menee töissä. Töitä on ihan hurjasti ja tuntuu, että mun vastuut vaan kasvaa päivä päivältä. Lämmintä on riittäny vielä mutta tänään piti nauttia ensimmäinen teekupponen ilta viileyteen.

Liityin kuntosalille jossa oon viikon aikana ehtiny käydä kahdesti. Tämä kyllä korjataan. Tänään kävelin jos sisälle mäkkäriin kun päätin että sittenkin salaattibuffetti. Hyvä mieli tuli vaikka tuplasti enemmän meni rahaa.

Kuhan oppari on palautettu ens viikolla niin tämäkin blogi taas herää.

I am still here. Four weeks and I will be back in Finland. I have 8 days until I have to give my thesis back. My new phone is amazing in use. Yesterday I fall down with scooter, luckily nothing serious did not happen.

At night I stress about my thesis and during the day I work a lot. I feel like I got every day more responsibility. It is still warm here but today I had to drink first cup of tea for evening "coldness". I signed into gym and I have been there only twice in a week. But the situation will change when I get rid of the thesis. I did one good decision today; I walked into McDonalds but when I got in, I turned around and went to eat to salad buffet. Life is good.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Puhelin

Just ko pääsin sanomaan että ihan hyvin tässä on pärjätty ilman puhelinta niin eiköhän postinkantaja pamaha ovelle paketin kanssa. Jes jes jes, tämän kanssa menikin sitten loppuilta.

My phone came!! I think I won't be progressing too much tonight with my thesis...

Ilman puhelinta

Hajotin puhelimeni näytön reilu kaks viikkoa sitten. Siitä lähtien oon ollut ilman puhelinta. Viikko sitten tilasin uuden puhelimen mutta paketti ei ole vielä saapunut. Saan hirveen paljon kysymyksiä miksei mulla ole puhelinta, miksei minkäänlaista, millon tulee ja miksi tilasin netistä enkä ostanut kaupasta. On ollu outoa olla ilman puhelinta; ei voi ottaa kuvia, ei voi olla yhteyksissä koko ajan ystäviin ympäri maailmaa, ei voi soittaa jos on joku hätä. Mutta toisalta.  En oikeestaan oo jääny mistään paitsi vaikka mua ei koko ajan saakaan kiinni. Mulla on kumminkin facebook jossa aina voi ottaa yhteyttä. Mummolle ja papalle tekis mieli kyllä soittaa. Mutta teen sen sitten heti ko saan sen kauan odotetun paketin :)

Lauantaina käytiin työkaverin ja parin muun tutun kanssa Xampanyeria:ssa. Kysehän on siis baarista jossa tarjoilla halpaa kuohuvaa. On hirmu vierailtu paikka täällä ja voin sanoo että oli kyllä kokemus! Pikkuruiset lasit Cavaa maksaa euron, leipiä on tarjolla monia erinlaisia, paikka on on yks pikku koppi, lattiat on sotkuset ja ihmisillä hyvä mieli. Kuviahan ei tietenkään ole koska ei ollut mitään millä oottaa. Mutta suosittelen! Kuulemma viikolla näin syksyllä vähemmän väkeä kuin viikonloppuisin, kesäsin koko ajan täynnä.

Edellis viikolla kävin kämppiksen ja erään Cordobalaisen tuttuni kanssa syömässä meksikolaisessa ravintolassa La Taqueria:ssa. Ihan uskomaton paikka tämäkin! Niin meksikolaista ruokaa että meksikolainen kämppiskin sanoi, että tuntee olevansa mummonsa keittiössä. Hinnat on sellaista 5-15€ luokkaa ja ruoka on todella maistuvaa. Mutta jos tuonne halajaa on pöytä varattava etukäteen puhelimella tai vastapäisessä meksikolaisessa kaupassa.

Viime viikolla kävin kaks kertaa juoksemassa mutta ihan vaan lyhyet lenkit, alle puol tuntia. Kävin ostaa parit uudet juoksukengät (tulossa postausta myöhemmin) ja nyt oon käyny vähän kokeilemassa miltä tuntuu. Oon tykänny käydä juoksee aamuvuoron jälkeen. Mutta nyt mulla on vaan iltavuoroja koko loppukuu niin pitäs keksiä miten nyt juoksen.. Tykkään juosta rannalla mutta nyt on kai vaihdettava paikkaa..

Sunnuntaina kävin leffassa kattomassa Cruce de caminos. Hintaa leffalla oli saman verran kun Suomessa mutta kuulemma keskiviikkosin leffaan pääsee vitosella. Tajusin vasta nyt, että mulla on leffateatteri ihan 5min kävelymatkan päässä! Iso sali ja vähän ihmisiä, aioin todellakin mennä uudestaan leffaan! Täällä myös sai valita paikkansa itse mikä on musta vain plussa.

Luulin, että en oo tehny oikein mitään mutta onhan sitä tullu käytyä vaikka missä! Mulla on tällä viikolla vähän hassu viikko kun oli vapaa eilen ja tänään, keskiviikkona töihin ja sitten taas torstai ja perjantai vapaa. Mutt sitten alkaakin SEITTEMÄN PÄIVÄN PUTKI. Tällänen järjestely tarkottaa että tällä viikolla on pakerrettava opparia koska palautukseen on kolme viikkoa.

I thought I have done nothing during these couple weeks but when I start to write everything down I realize that I have done more than enough! Two weeks ago I broke my phone and it has been weird to be without. For that reason I do not have any photos this time for example. I have ordered a new phone a week ago but still I have to wait it to come.. I think it is bigger problem to others than to me that I do not have a phone. Last Saturday I went to eat with my friends to Xampanyeria which is place of Cava, definetely place to see in here. Last week I went to eat with my flat mate tó Mexican restaurant la taqueira and it was amazing place! My mexican flat mate said that he feels like he is eating in his grandma´s kitchen. Last week I went to run twice with my new running shoes (I will post about them later!) but I did not run for long, less than half an hour. On Sunday I was on cinema watching Cruce de caminos and I will definetely go again because the cinema is like 5 min walk from my flat and I have heard that on Wednesdays it costs only 5 euros! This week I have four days off but then I will work 7 days in row so now I have to write my thesis. I have three weeks left, jaiks.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Tytöt kylässä part 2

Ennen Suomeen lähtöä sain vieraakseni kolme ystävääni vaihtokaupungistani Cordobasta. Voin sanoa että viikko oli täynnä naurua, riemua, juhlaa ja nostalgiaa! Sekä cordoban murretta ;)

Before going to Finland I had three friends of mine visiting me for a week. I know girls from my Erasmus city Cordoba. The week was full of laugh and joy and of course dialect of Cordoba ;)

Gracias chicas a venir a visitarme !























maanantai 2. syyskuuta 2013

Muutoksen tuulet

Miestä ei ole enää ja sitten lähti tukkakin. Kulkuväline ei ole enää metro vaan skootteri Mitähän sitten keksis? ;)

I dont have a boyfriend anymore neither hair. I am not using metro anymore, I am using scooter instead. What should I do next? ;)