sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ripsenpidennykset

Työkaverin vastaus kun kysyin että missähän voisin ripseni huollattaa "ai, eikö noi ookaan sun omat? En ois ikinä uskonu että on pidennykset!" Tämähän tarkoittaa vain sitä että pidennykset on hyvin ja taitavasti tehty jos niitä ei erota aidoista ;)

Mutta siihen huoltoon. Ei tiennyt työkaverit, käskivät vaan kysellä. Aloitin kosmetiikka liikkestä, tietäsivätkö he. Neuvoivat kysymään läheisestä karvanpoisto (:D) paikasta, että siellä tekevät ainakin jotain ripsiä. No niinhän ne teki, mutta päivän kestäviä erikoisuuksia. Neuvoivat googlettamaan ja antoivat määritelmän espanjaksi. Löytyihän paikka vihdoin kun tarpeeksi etsi! Tuntuu, että Suomessa ripset voi huollattaa missä vaan, täällä sai koirien ja kissojen kanssa etsiä!

Kävin keskiviikkona paikan päällä Vanitas Espaissa varaamassa ajan, hyvin sai ajan lauantaille. Paikka näytti hienolta, asiakkaita näkyi skumpaa juomassa odotellessaan.

Ja mikä taivas paikka olikaan lauantaina. Ajanvaraus oli ajallaan, pääsin tilojen perimmäisen huoneeseen, yksin, hoitopöydälle, peiton alle, ilmastoinnin läheisyyteen muusikin soidessa. Niin rentouttava puolitoista tuntinen että siellä voisi käydä vaikka joka viikko. Paikka tarjoaakin jos jonkinlasista hoitoa ja hemmottelua, voi olla että joudun kokeilemaan muutakin kun ripsihuoltoa. Aika Suomen hintatasoissa mennään, ripsihuolto oli 15€ per kulunut viikko. Nyt kelpaa taas hetken näillä ripsillä päästellä menemään!

Answer of my collegue when I asked where I can get maintenance for my lash extensions was "Those are not yours? They look like real one!" Good that they look natural ;) Hard job it was to find a place that would do the lashes, in Finland it seems to be everywhere but here nowhere...  Finally I found it after asking, asking and googeling. I went to reserve a time for me on Wenesday and I got it easily for Saturday. Then on Saturday I felt like in heaven, it was so relaxing and beautiful place that I think I have to try some other treatment from their catalogue as well... Now my lashes are ready to action again!


Before

After
Before

Before
After

After

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti